Ajattelin kirjoittaa lyhyen kommentin, mutta tästä tulikin aika pitkä:

Tuelta ammunta korostaa tähtäyskuvan havainnointia, onko diopteri säädetty ampujalle sopivaksi, millaisen jännityksen oikea käsi tuottaa aseeseen ja millaisen liipaisun ampuja osaa suorittaa. Muulla asennolla ei pitäisi olla mitään vaikutusta yksittäiseen laukaukseen, kun sen tekee huolella.

Asennon tärkeyteen liittyy tietenkin ainakin kolme validia asiaa: optimaalisella asennolla minimoidaan lihasjännityksiä ja aseeseen kohdistuvia voimia, rutinoidaan ja nopeutetaan ampuma-asennon ottamista ja toisaalta minimoidaan varianssia laukauksesta toiseen ja siten tuodaan varmuutta ammuntaan.

Mitä nyt näitä omia tyttöjä on tullut opetettua ampumaan jousella ja kiväärillä viimeisten neljän vuoden aikana, niin erityisesti yksi asia on ollut jatkuva haaste kasvavan lapsen kanssa: aseen ergonomian varmistaminen (mitat, tähtäin) kasvavalle lapselle. Aikuisen on vaikea varmistua siitä, että ase on oikeasti säädetty toimimaan hyvin pienikokoiselle lapselle. Vääristä säädöistä voi aiheutua ongelmia esim. vääränlaisen/ ei-optimaalisen tähtäinkuvan takia. Lapsilla ei välttämättä ole mahdollisuutta ja kykyä kertoa, jos joku asia on hullusti tai huonosti.

Toinen on se, että ammuntatulosten parantaminen edellyttää pitkäjänteistä ja henkilökohtaista tulosten havainnointia, jotta tuloksista alkaa nähdä ja pystyy päättelemään mikä mahdollisesti vaikuttaa suoritukseen ja selittää ammunnan tasoa. Syitä voi olla monia, henkilökohtaisia ja fyysisiä, psyykkisiä tai välineisiin liittyviä. Mutta ne ovat pääsääntöisesti henkilökohtaisia ja erilaisia pelkästään kahden siskoksen välillä.

Esimerkki 1: nyt Oulussa Mette kertoi, että hänen kisapaitansa oli liukas matolla. Paita on niin iso (vaikka teoriassa oikean kokoinen 150cm), että kyynärpään silikonipinta ei osu kyynärpään ja maton väliin kunnolla. => paita ja siten myös asento lipsuu liukkaalla matolla. => välinekysymys, joka selviää ainoastaan, jos urheilija osaa mainita asiasta

Esimerkki 2: Ebballa näyttäisi osumat siirtyvän toisinaan kohdistuksen ja varsinaisen kisasuorituksen välillä etenkin pystysuunnassa. Kisapulssista ammuttaessa osumat hakeutuvat alas jostain syystä, mikä voi johtaa pummeihin. Näin on tapahtunut sen verran monta kertaa seuratessani osumien jakaumia putken takaa, että minulla on syytä olettaa tämän olevan joko asentoon tai optiseen havainnointiin liittyvä seikka. Kovempi rasitustaso vaikuttaa toisinaan tähän, mutta ei aina. Olen arvuutellut kahta vaihtoehtoa: hengästyessään Ebba voi hengittää vähän enemmän ilmaa keuhkoihin, jotta hän voi pidättää henkeään => pallea pullistuu enemmän => tähtäinkuva pyrkii laskemaan normitasosta => osumat hakeutuvat alas. Tai sitten verenpaine vaikuttaa silmään ja optiseen havainnointikykyyn. Veikkaan että ensimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi, koska tämä ilmiö ei toteudu aina. => todennäköinen fyysinen / asentoon liittyvä seikka

Kun valmentauduimme tyttöjen kanssa jousiammunnassa, niin meillä oli treeneissä max kaksi erityistä ammuntatekniikkaan liittyvää asiaa, johon keskityimme yhdessä harjoituksessa. Mielellään vain yksi. Tällöin oli helppo keskittyä siihen miten vain yhden muuttuja vaikutti tulokseen.

Tälläisiin asioihin kiinnitän itse huomiota kun seuraan tyttöjen ammunnan kehitystä.

Keijolta hyvä avaus, joka ansaitsee muutaman kommentin.

Nähdäkseni makuuammunnassa onnistuminen kietoutuu pitkälti muutaman ison perustaidon ympärille. Näin siitä riippumatta tapahtuuko ampumasuoritus levosta tai lajinomaisesti, harjoituksissa tai kilpailussa. Näitä isoja perustaitoja ovat: i) tähtääminen ii) liipaisu iii) jälkipito. Esimerkiksi asento liittyy näihin sillä tavoin, että huono asento vaikeuttaa tähtäämistä ja jälkipitoa, liipaisua ei niinkään.

Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi Norjassa kyseisiä perustaitoja pyritään tietoisesti harjoittamaan ja ylläpitämään koko vuoden. Siellä puhutaan myös ampujan sisäisestä/ uloisesta asennosta. Ehkä mekin voisimme kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Miten?

Ainakin itse yritän lähestyä ammuntaa nimenomaan tilastojen/pitkän trendin ja todennäköisyyksien valossa. Yksittäisten ammuntojen seuraaminen lipastasolla on melkolailla turkaa puuhaa. Oppiminen tapahtuu hiljakseen ja virheiden kautta. Tässä meillä on varmasti vielä paljon oppimista.

Virheiden tekeminen ei ole vaarallista, koska niitä tekemällä voi (ja pitää!) oppia ja jokaisella ongelmat väijyvät jo seuraavan kulman takana (!). Tämäkin tuppaa unohtumaan turhan usein. Ongelmien korjaamista auttaa suuresti jos valmentajalla/ohjaajalla on suht hyvä kuva seuraamansa urheilijan tilastoista/pitkistä trendeistä ja todennäköisyyksistä.

Yt Panu